Oppositioon!(2)
Oppositioon kohdistettu syyttely ja halveksunta, opposition toimintamahdollisuuksien rajoittaminen ja suoranainen valvonta ovat demokratian perushengen vastaista toimintaa. Oppositio on demokraattisen järjestelmän perusta. Ei ole demokratiaa ilman oppositiota.
Opposition tehtävänä on asettaa vallankäytölle rajoja, varsinkin mielivallan käytölle. Itsevaltiuden aika on ohi.
Suomessa ongelmana ei ole se, että oppositio olisi liian vahva tai edes vahva. Ongelmana on se, että oppositio on hajanainen ja heikko.
Oppositiosta ei pidä puhua vain eduskunta- ja eduskuntapuolueasiana.
Sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko puolue hallituksessa vaiko oppositiossa. Hallituksessa tehdään mitä halutaan lupauksista, linjauksista ja yleisestä edusta välittämättä. Oppositiossa puolestaan vastustetaan kaikkea mikä liikkuu, itse asiasta pätkääkään välittämättä. Asian kannattaminen ja vastustaminen vaihtuvat sillä hetkellä kun puolue pääsee hallitukseen tai joutuu siitä pois.
Eduskunnassa ainoa toimiva ja vaikuttava oppositio löytyisi puolueiden, varsinkin hallituspuolueiden sisältä. Löytyisi, jos edustajat eivät olisi täysin sidottuja puoluejohdon ja varsinkin puoluejohtajan talutusnuoraan. Perustuslain vastaisesti kansanedustajan toiminta perustuu puoluejohdon määräyksiin -- uhkana vähintään eduskuntaryhmästä tai jopa puolueesta erottaminen, ja varsinkin hillotolpalle pääsyn estäminen.
Moni edustaja toimii perustuslain ja omantuntonsa vastaisesti, koska edustajilla on pääsääntöisesti rajaton himo päästä ministeriksi tai tuottoisaan palkkiovirkaan.
Konsensusparlamentarismissa, jota olemme eläneet jo parikymmentä vuotta, jokainen puolue haluaa miellyttää suurinta, hallituksen muodostavaa puoluetta -- ja erityisesti sen puheenjohtajaa. Samaa varauksetonta tukilinjaa noudattavat puoluejohtajan nöyrät alamaiset, rivikansanedustajat.
Tärkein opposition nykytilaa koskeva havainto on tämä: eduskunnan ulkopuolella on vahvoja oppositioaineksia mutta ne eivät kasva vaikuttavaksi tekijäksi, koska joukko on hajanainen ja pirstaleinen. Monesti on kysymys vain yksittäisestä ajattelijasta tai kirjoittajasta, ja hyvin pienestä samanmielisten joukkueesta.
Puolueet ja media teetättää jatkuvalla ja nopealla tahdilla galluppeja, jotka pönkittävät suurten ja keskisuurten puolueiden ja harvalukuisten järjestelmää pönkittävien poliitikkojen näkyvyyttä. Kaikki ohittavat mitään sanomatta sen pelottavan tosiasian, että noin 40 prosenttia vastaajista ei voi tai halua sanoa mitään puoluekannatuksestaan. Koskaan ei lisäkysymyksillä tai muilla tavoilla selvitetä, mistä tuo suuri joukko muodostuu ja miksi se ylipäänsä on kasvavana ilmiönä olemassa.
Osa pimentoon jäävästä väestä ei oikeasti halua sanoa politiikasta mitään, ei osallistua siihen tavanomaisella tavalla -- äänestämällä. Äänestämisen merkitys on heidän mielestään kadonnut: ihan sama mikä puolue voittaa tai häviää. Sama peli kuitenkin jatkuu vaalien jälkeen. Tätä aktiivisesti vieraantuneiden joukkoa ei pidä vähätellä: heidänkin ratkaisunsa on protesti vallitsevaa järjestelmää vastaan.
Kiinnostavinta on kuitenkin se, että suuressa hiljaisessa joukossa elää ja muhii lukematon määrä erilaisia ryhmiä ja pyrkimyksiä. Jos näitä ryhmiä tai joukkoja yrittäisi nimetä, listasta tulisi loputon. Sieltä löytyisi moniakin tärkeitä ja kiinnostavia viritelmiä, esimerkiksi "Kansaliike Suomen puolesta" tai "Maakunnan X sitoutumattomat". Joku nimistä saattaa näyttää hyvin epäpoliittiselta, kuten esimerkiksi "Vapaiden koskien puolesta".
Erilaisten ryhmien tai ryhmittymien blogialustat tai yksittäisetkin bloggaajat tuovat esiin harkittuja ja tärkeitä ajatuksia ja asioita. Niissä liikkuu paljon rajua intellektuaalista voimaa.
Valitettavasti tämä muutosvoima ja älyllinen ponnistelu jäävät eliitin hallitseman julkisuuden varjoon.
Pirstaloituneen kentän kiinteytyminen todelliseksi joukkovoimaksi kaatuu tahdon ja yrityksen puutteen lisäksi siihen, että vain tavanomainen puolue nähdään keinoksi poliittiseen vaikuttamiseen ("perustakaamme uusi puolue ajamaan sitä ja sitä asiaa"). Tämä tarkoittaa alistumista eliitin johtamille ja manipuloimille kannatusmittauksille.
Oppositio tarvitsee nyt jotakin muuta kuin perinteisen uuden puolueen tai uusia puolueita, jotka pyrkisivät kannatusluvuissa entisen rinnalle tai ohi.
Keskinäinen kilpailu kuten myös kilpailu "vanhojen puolueiden" kanssa on pettävä ja väärä tie. Nyt tarvitaan yhteistyötä. Nimen omaan hiljaisen ja pirstaleisen opposition sisällä. Jokaisen mielipiteen ja mielipideryhmän tulisi saada kukkia ja kukoistaa yhtenä osana laajaa oppositiorintamaa. Kaikilla mielipiteillä tulisi olla sijansa, koskee mielipide yksityistä, paikallista, alueellista tai valtakunnallista asiaa.
Yhteistyö moninaisen ja monisyisen opposition sisällä ei ole helppoa. Erottavia teemoja on paljon, yhdistäviä puolestaan vähän. Yksittäiset mielipiteet ja sirpaloituneet ryhmät katoavat hämärään tuntemattomuuteen, tai somemaailman syövereihin. Kanavia yhteisen näkyvyyden nostamiseen ja muuhunkin yhteistyöhön pitäisi löytyä ja pian. Tarvitaan yhteistä esilläoloa ja keskinäistä vuorovaikutusta ilman että pyrittäisiin yksimielisyyteen tai edes yhteiseen asialistaan.