Maakunta- ja soteuudistus merkitsee perustuslaissa tarkoitetun kunnallisen itsemäärämisoikeuden ja demokratian kaventumista sekä valtion vallan ja byrokratian lisääntymistä. Kunnilta valtaa siirtyy maakunnille ja valtiovallalle. Valtiovalta säätelisi monin eri tavoin maakuntien toimintaa ja hallintoa, mutta erityisesti maakunnille sen ja sote-tehtävien hoitamista varten annettavan rahoituksensa avulla, kun maakunnilla ei ole omaa verotusoikeuttakaan. Valtiolta maakunnille siirtyvät tehtävät ovat pitkälle vain näennäisiä. Maakunta- ja soteuudistuksessa rakennetaan yksi organisaatioporras lisää, kun yleismaailmallinen suuntaus on jo kymmeniä vuosia ollut organisaatiotasojen madaltaminen ja alempien organisaatiotasojen osallistumisen sekä demokraattisen päätöksenteon lisääminen. Tässä suhteessa Suomi kulkee vastavirtaan.
Vuosia sitten ajettiin voimakkaasti kuntaliitoksia, mutta niitä ei syntynyt toivotulla tavalla. Nyt näihin on kunnilla entistä suurempi motivaatio, kun maakuntaan kuuluvat kunnat vastauksena uusille himmelikaavailuille voisivat kuntaliitosten kautta muodostaa uuden kunnan. Mitä lakeja, maakuntalakia vai kuntalakeja silloin noudatettaisiin? Maakuntaa ja sotea koskevissa lakiehdotuksissa ja voimassa olevissa kuntalaeissa ei ole otettu lainkaan huomioon sitä mahdollisuutta, että hyvin todennäköisesti monet maakuntaan kuuluvat kunnat haluaisivatkin nyt, ja varsinkin tulevaisuudessa, muodostaa maakunnan kokoisen uuden kunnan. Tämä olisi otettava selkeästi huomioon lainsäädännössä perustuslain määräysten ja hengen toteutumisen varmistamiseksi, ja että tiedettäisiin, mitä lakeja tällaisessa tapauksessa silloin noudatettaisiin. Maakunnasta kunta kuntaliitosten kautta selkeytettäisi monimutkaista päätöksentekoa, palauttaisi kunnallisen demokratian ja vähentäisi byrokratiaa.