Laura Huhtasaari on kirjoittanut blogin otsikolla ”Sananvapauden tila on tulehtunut”. Lukematta enempää kommentoin sitä näin:
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari vaikuttaa huolestuneelta sananvapauden tilasta Suomessa. Hänen useiden puoluetovereidensakin esiin tuoma ”ongelma” on, että suomalaiseen, käytännössä kutakuinkin maailman täydellisimpään sananvapauteen sisältyy länsimaiseen ihmisarvokäsitykseen olennaisena osana kuuluva kielto loukata yksilön kunniaa tai yllyttää laittomiin tekoihin. Perussuomalaislogiikalla tämä estää vapaan keskustelun yhteiskunnan asioista. (Vrt. menneessä maailmassa sanonta ”naisen logiikka”!)
”Laiton” on vaihteleva käsite. Jos jossakin maassa on laissa kiellettyä ajaa autoa etnisen alkuperänsä, äidinkielensä tai kansalaisuutensa vuoksi, ja eräänä päivänä ajamisen kriminalisointi poistetaan sen ansiosta, että vuosikymmenten mittaan lukuisat ihmiset ovat uhmanneet lakia ja ajelleet sopimattomina pidetyistä ominaisuuksistaan huolimatta julkisesti autolla, saaden ankaria rangaistuksia oikeudenkäynneissä ja suurta sympatiaa ulkomailta, heitä ei jälkikäteen pidetä suinkaan moraalittomina lainrikkojina, vaan sankarillisina yhdenvertaisten ihmisoikeuksien puolustajina – kuten yhdysvaltalaista Rosa Parksia, joka joulukuussa 1955 ei antanut paikkaansa bussissa valkoihoiselle sitä vaativalle.
Noin kymmenen vuotta Rosa Parksin urotekoa myöhemmin heräsin vähän toisella kymmenellä ollessani hämmästelemään sitä, että ”maailman upeimmassa maassa”, USA:ssa, voi olla vallalla rotusorto, jollaista ei Suomessa olisi voinut kuvitellakaan. Että ihmisiä koskisivat eri lait sen mukaan, minkä ”rotuisia” heidän vanhempansa olivat! Eihän kukaan siihen voinut itse vaikuttaa, eikä siis olla vastuussa omista synnynnäisistä fyysisistä ominaisuuksistaan. Miten määriteltäisiin ”sekarotuiset” ihmiset? Jos yksi neljästä isovanhemmasta on ”alempaa rotua”, onko hän silloin ”puhdasverinen ylemmän rodun” edustaja vai päinvastoin? Siitähän tulisi kaikki ihmisyhteisön jäsenet upottava suo!
Jäin kasvamaan ja pohtimaan maailmanmenoa toivoen amerikkalaisten pian hyväksyvän ihmisoikeuksien universaalisuuden. Vuonna 1968 kuulin radion aamu-uutisista, että kansalaisoikeusliikkeen keulahahmo, pastori Martin Luther King, oli murhattu. Koulun välitunnilla asia tuli esiin muutamien tyttöjen puheissa ja aloin hirvitellä ääneen surmatyötä ja esittää huoltani väkivallattoman kansalaistottelemattomuuden jatkumisesta Yhdysvalloissa. Minua alettiin katsoa kuin vihreää marsilaista, ja joku tytöistä kysyi: ”Mitä sä siitä välität, jos joku neekeri on ammuttu Amerikassa?”
Ei, siitä ei kuulunut välittää 1960-luvun suomalaisella koulunpihalla, että ihmisoikeuspuolustajia ammutaan – eikä siitä, että jossakin voi olla lain sallimaa sortaa vähemmistöjä. Sittemmin on ihmisten tasa-arvon ja luovuttamattomien ihmisoikeuksien periaate kirjattu suomalaisiin opetussuunnitelmiin. Tuudittauduin jossakin välissä jo luottamaan siihen, ettei kotimaastani enää löytyisi yhtään merkittävää ihmisryhmää, joka kehtaisi kiistää olevansa ihmisarvoinen, velvollinen kohtelemaan jokaista muuta ihmistä maapallolla samalla kunnioituksella ja tarpeiden huomioon ottamisella kuin katsoo itse olevansa oikeutettu tulemaan kohdelluksi.
Perussuomalaishipiäisyys on viime vuosina yleistynyt, tarttuva kansantauti. En tunne sen tarttumisherkkyyttä, toivottavasti se on huono. Täysin valtaansa saamissaan sairastuneissa perussuomalaishipiäisyys ilmenee niin, että näillä on mielestään oikeus panetella ketä tahansa miten ruokottomasti vain, mutta jos heistä itsestään käytetään vaikka täysin asiallista ja lainmukaista ilmausta ”Facebook-postauksessaan X:n kunniaa loukannut” tai ”blogissaan Y-kansanryhmää vastaan kiihottanut”, he tyrmistyvät sananvapautensa kyseenalaistamisesta. He alkavat syyttää voimassa olevaa lakia väärämielisyydestä ja vaatia sen muuttamista tai kumoamista.
Perussuomalaishipiäisyysoireyhtymästä kärsivien toiveiden mukaisessa maailmassa heitä saisi haukkua täysin estoitta, mitenkään henkilökohtaista yksityisyyttä arvostamatta, ja sikäli kuin poliittiseen vallankäyttöön tai yhteiskunnallisen ajattelun ohjaamiseen onnistuisi asettumaan toista näkemystä edustavia arvovaikuttajia, nämä saisivat kiihottaa kansaa laajamittaisesti vainoamaan heitä. Näin on näreet: laki on sama kaikille. Siten miten pidämme oikeutenamme puhua itsestämme eroavista yksilöistä tai joistakin ”muista ihmisistä” muodostuvista ryhmistä, samoin saa meille tehdä.
* * *
Suomen laissa sananvapaus on määritelty oikein. Ei ole lupa loukata toisen ihmisen kunniaa. Siinä on toki tulkinnanvaraa, ja oikeusistuimissa määrittyy käytäntö siitä, mikä on lain sallimaa ja mikä kieltämää. Laki sanoo nimenomaan, että kunnianloukkaus koskee ihmisen henkilöä ja yksityiselämää, mutta ei hänen poliittista toimintaansa eikä taiteellista ilmaisuaan. Päättäjien ratkaisuja saa arvostella vapaasti ja samoin voi kertoa, miten halveksii rumaa taideteosta tai performanssia, josta ei pidä. Se, että sanoo ihmistä tyhmäksi, koska hänellä on pottunenä, on kunnianloukkaus. Kun sanoo ihmisen tehneen typerän lakiesityksen, jonka vuoksi perunanviljelijöiden tulot laskevat, käyttää sananvapauttaan oikein.
Kansanryhmää vastaan ei saa kiihottaa. Juha Sipilän hallitus on puhunut niin työttömistä kuin pienipalkkaisista työntekijöistä, jotka toivovat itselleen elämiseen riittäviä tuloja, tavalla, jota minä pidän kansanryhmää vastaan kiihottamisena. Muistan ajan, jolloin Suomen valtiojohto näki – tai ainakin antoi ymmärtää näkevänsä – kansaan kuuluvan kaikkien neljän ja puolen, sittemmin vajaan viiden miljoonan Suomessa asuvan ihmisen. Silloin oli ihanan turvallinen olo elää Suomessa, ei vaadittu pahnanpohjimmaista tavista osallistumaan hurjiin kilpailukykyloikkiin tai brändäämään itseään työmarkkinakelpoisuudeltaan ensiluokkaiseksi. ”Työmies on palkkansa ansainut”, oli yleinen sananlasku. Niin on oltava edelleen. Sitä olisin kuvitellut ”työväenpuolueen ilman sosialismia” ajavan: isänmaan, sen kansalaisten ja myös muiden maassa elävien etua. Mutta sille perussuomalaispuolueelle olikin tärkeintä loukata ”muun” ihmisen kunniaa ja kiihottaa hänen ryhmäänsä vastaan.
Sananvapautemme on terve ja täysissä voimissaan. Pelottavan ärtyneitä tulehduksia ilmenee sen väärinkäyttäjissä. Hallitsijoiden velvollisuus on järjestää maansa asiat niin, että jokainen voi elää mielekästä elämää kehdosta hautaan, kohtaamatta koskaan ihmisoikeuksiensa loukkaamista ja pelkäämättä tulevansa syrjityksi tai alistetuksi jonkin taustaryhmänsä takia. Mihin tähtäävät ne vallankahvaa vääntelevät, joille on mieleistä nähdä ihmisryhmien käyvän toistensa kurkkuun? Heidän henkinen köyhyytensä on mittaamaton. Enemmistö suomalaisista on mielestään ihmisarvoisia ja antaa ihmisarvon kaikille.
* * *
Tässä kohtaa luin presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren blogin.
En tiedä, mitä on poistettu Facebookista. Tuo kuvassa näkyväkö vai jotain, mitä siinä ei näy ja mikä on näkyvää jyrkemmin lainvastaista? Samuli Voutilan Facebook-profiilissa näen ilmeisesti vain julkiset postaukset. En pyydä kaveriksi. Hän oli syyskuussa vieraana maahanmuuttaja Roman Schatzin Maamme-kirja-ohjelmassa, jonka aiheena oli: ”Onko eurooppalaista identiteettiä olemassa?”
Nuo kuvassa näkyvissä olevat Samuli Voutilan väitteet 1–4 ovat varsin yleisiä esimerkiksi ääriuskonnollisten kristittyjen keskuudessa. Niitä on perusteltu piispojen, lääkärien ym. oppineiden suilla erilaisissa mediakeskusteluissa. Niillä foorumeilla on tietenkin tivattu myös argumentaatiota käsitysten tueksi, ja muilla näkökannoilla on ollut mahdollisuus vastata, paljon useampien asiantuntijoiden ollessa muussa käsityksessä. Presidenttiehdokas käyttää yleistä retorista keinoa olla sanomatta oikeasti yhtään mitään. Jos hän haluaisi korjata sananvapaudessa olevia puutteita, hän erittelisi, mikä tässä tapauksessa oli vikana ja esittäisi oman vaihtoehtonsa. Nyt hän vain huutelee ilmaan sananvapauden "tulehduksesta" jättäen täysin hämäräksi, mitä ei ole saanut tuoda julki. Tämä ei ole puheenvuoro keskusteluun.
Olen samaa mieltä Laura Huhtasaaren kanssa tästä kappaleesta:
”Demokratiassa kaikilla pitäisi olla tasa-arvoinen mahdollisuus tuoda esiin ajatuksiaan ja omaa arvomaailmaansa. Argumentoinnin ja retoristen keinojen avulla vaikutetaan mielipiteisiin ja herätetään keskustelua. Julkinen keskustelu mahdollistaa diskursiivisen tilan, jossa yleistä mielipidettä voidaan vahvistaa, haastaa tai pyrkiä muuttamaan. Et voi muuttaa maailmaa, jos et saa olla kuin yhtä mieltä asioista. Et voi vaikuttaa asioihin, jos et saa kyseenalaistaa hegemoniaa.”
Kuvan edesottamusten esiintyvyys lienee melko suuri konservatiivisilla sivustoilla netissä, useiden aatteellisten ryhmien sisäisessä keskustelussa ja julkaistuissa teksteissä. Kyllä niillä saa haastaa yleistä mielipidettä, joka on kirinyt valovuosia niiden edelle. Vaarana on, kuten aina, että yksipuolisesti julki tuotuina kannanotot vahvistavat vääristynyttä, rasistista ihmiskuvaa ja muuttavat maailmaa taaksepäin synkkään tietämättömyyteen kuin naapuri Venäjän lakimuutokset. Veli venäläinen ei paljon voi sananvapaudesta nauttia. Sellaisen hegemonisen ajattelun tilaako Laura Huhtasaari presidenttinä edistäisi?