Alkulämmittely
Suomessa maataloudella, kaatopaikoilla ja suomalaisen rakentamisen heikolla laadulla on kaksi tärkeää yhteistä nimittäjää:
lyhytaikaisten hyötyjen tavoittelu siirtämällä kustannukset jonkun muun maksettaviksi
vastuun puutteen vuoksi perversioiksi jalostuneet oikeudet
Kompromissisosialismi näyttää hävittäneen Suomesta monta hyvää, kuten viimeisenkin henkilökohtaisen vastuun sekä omaisuutta että asioita koskevasta omistajuudesta. Vastuuttoman omistajuuden merkittäviä hyötyjiä ovat esimerkiksi grynderit, jotka ovat käyttäneet rajoittamatonta oikeuttaan tehtailla rakennusvirheitä, koska ”omistaja saa tehdä taseella mitä haluaa”. Onneksi halvalla tehdyn hometalon ostajaomistaja joutuu vielä maksamaan tyhmyydestään kunnon oppirahat. Halvalla kun ei saa hyvää, paitsi suomalaisen korruptiojurismin mädättämästä konkurssihuutokaupasta ja meetoo-vapaasta kaakkoisaasialaisesta bordellista.
Omistajuus on toki ollut vastuutonta jo ennen nykyisiäkin aikoja. Viittaan tietysti omistajuuteen, jolla on pilattu Suomenkin arvokkain pääoma, luonto. Kekkosen agraarisuomessa kituvia sodan kurittamia pientilallisia ei haluttu kuormittaa muuten kuin fyysisellä työllä, joten maanomistajuuden nimissä sai tehdä melkein mitä tahansa. Ja toden totta on tehty: esimerkiksi Suomen maastoon haudattujen lyijyakkujen määrä laskettaneen sadoissa miljoonissa kiloissa.
Epäkelpona periytyneen omistajuusperiaatteen vuoksi Suomessa nykyisetkin maanomistajat ovat saaneet suhteellisen vapaasti tuhota järviluontoa humus-, metalli- ja sulfaattipäästöillä, kaataa miljoonia litroja jäteöljyjä maillensa, sekä piilottaa valtavia määriä maataloustuotannon sivuvirtoina syntynyttä jätettä satoihin tuhansiin maillensa kaivamiin hautoihin.
Kiinalaisten perähygieniasta innostuneet suomalaiset maan(metsän)omistajat lobbaavat parhaillaankin Kuopioon sellutehdasta, vaikka tietävät, että hommassa on kyse pelkästään Kallavettä pilaavasta valtavien päästöjen ”siirtohinnoittelusta”. Etenkin hankkeen savolaisten edistäjien täytyy olla syyntakeettomia, jos nykyisen asiaintilan vallitessa kannattavat moista, ja kykenevät vielä katsomaan lapsiaan silmiin.
Lieteruiskutuksilla haiseviksi levikoiksi umpeen kasvatetut järvet ja uimakelvoton itämeri ovat vastuuttomien maanomistajien rötöslistalla sieltä kevyemmästä päästä. Monet pitävät vieläkin vesien pilaamista edelleen täytenä oikeutenaan, ainakin kahdenkeskisten keskustelujen tasolla. Paskanhajua koskevan kritiikin maanomistajat kuittaavat ylimielisillä huomautuksilla, ja levittämällä lietelannan sekaista multaa yleisille teille, reviirinsä ja kuvitteellisen valtansa merkiksi. Vastuuttomasta vapaudesta nauttiva maanomistajajunkkari kokee aidosti, että hänen oikeutensa ovat velvollisuuksia ja toimintansa rahoittajien oikeuksia suuremmat.
Sinänsä vähäinen hajuongelma on kokoaan huomattavasti suurempi, kun ekstrapoloi sen taustalla olevat arvot ja asenteiston koko yhteiskunnan toiminnan tasolle, ja huomioi Suomen politiikassa vaikuttavat puoluepoliittiset valtasuhteet. Joko porsaanreiät on tukittu, vai vieläkö lampaiden takana on tilaa? Ei tietenkään, mutta voi hyvä helvetti sitä meteliä, kun raitis ja reipas kepulainen kohtaa kylänraitilla marisätkästä nautiskelevan… Missä kepulainen, siellä varmasti probleema, petos ja pienimielisten pipipäiden valtapeli.
Aiheen raskaampaa laitaa tarkasteltaessa ihmetyttää, miksi esimerkiksi Talvivaaran törkeään ympäristön turmelemiseen liittyen ei ole nähty esitutkinnallisia toimia niistä henkilöistä, jotka jättivät ilmoittamatta tekeillä olevasta törkeästä rikoksesta? Rikoslain mukaan kun törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä seuraa rangaistus https://www.laki24.fi/riri-rikokset-rikokset_oikeudenkayttoa_vastaan-torkean_rikoksen_ilmoittamatta_jattaminen/
Johtuisiko siitä, että epäiltyjen listalla olisi erittäin pitkä lista eliittiin kuuluvia, poliitikkoja yli puoluerajojen, erityisesti kepulaisia virkamiehiä, sekä huomattava määrä yhtiön sidosryhmien edustajia, kuten osakkeenomistajia? Arvatenkin koko oikeusprosessi on junailtu maan tapojen mukaisesti hyvien maaseutuhenkisten vapaamuurariveljien kesken, ja lienee ajan kysymys kun KKO antaa Perälle ja kumppaneille vapauttavan tuomion. Ja syyttömät veronmaksajat kuittaavat jälleen kerran asianajajien palkkiot naurettavan kallista ja turhasta teatterista.
Yhtä lailla huomiota herättävää on, että vaikka Suomessa lahjusrikoksesta tuomitaan sekä lahjoja, että lahjan vastaanottaja, esimerkiksi Deep Lead Oy:n virkamiesyrittäjä eversti Vesa Nissistä ei tuomittu korruptiorikoksesta, vaikka hänen on täytynyt olla tietoinen yrityksensä ja potkut saaneen valtakunnansyyttäjäveljensä kanssa välillä harjoitetun kaupan laittomuudesta. Miksi?
Tietenkin siksi, että rikosnimike puuttuu, koska omistaminen on yksi Suomen poliittisesti pyhistä sakramenteista, joita lainsäätäjät varjelevat täyttä ymmärrystä vailla, moraalin tuhoutumiseen saakka. Seteliselkärankaiseksi paljastuneen yleisesikuntaeversti-syväjohtajan vastuuton omistajuus on siis yksi mutta erittäin kuvaava merkki suomalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan syvärappiosta.
Parhaiten vastuuton omistajuus näkyy sotana totuutta vastaan. Informaation ilmatilassa todellisuus on usein täysin päinvastainen todellisuutta kuvaavan tutkaheijasteen kanssa. Esimerkiksi ”tutkittu” väite maailman puhtaimmasta ruoasta on silkkaa potaskaa, kun huomioidaan maatalouden luonnolle aiheuttama kokonaisvahinko. Sama pätee yleisesti kaikkeen poliittisesti merkitykselliseen ”tutkittuun” tietoon maataloudesta, puhumattakaan ”tutkitusta” kansan onnellisuudesta, tai suomalaisen yhteiskunnan vähäisestä korruptiosta.
MV-lehtien kaltaisten vaihtoehtomedioiden sanotaan kunnostautuneen informaatioilmatilan pilaamisessa, vaikka moisilla aviiseilla on lähinnä 90-lukulaiseen Hullu Maailma-lehteen rinnastuva viihdearvo. Mutta lukekaapa mediakriitikot Maaseudun Tulevaisuutta sillä silmällä: ”MT-lehdelle” voisi antaa valheellisen tiedon levittämisestä erinäisiä langettavia päätöksiä melkein joka numerosta!
MV-lehti aiheutti epäilemättä henkistä vahinkoa ihmisille, mutta mitä jos vahingon suhteuttaa esimerkiksi verovaroin tuetun maatalouden aikaansaamiin vahinkoihin? Kuuluuhan maatalouden syntilistaan kaikkea mahdollista eläinten kiduttamisesta valtaisiin ympäristöhaittoihin niin turkistaloudessa, karjataloudessa kuin puu- ja turvetuotannossa.
Maatalouden aiheuttamat ympäristötuhot ja eläinten kärsimys voitaneen rinnastaa vahingon suurusluokassa siihen, että tuon 1800-luvulle jääneen keskustalais-talonpoikaisen fantasian toteuttaminen on ollut mahdollista ainoastaan miljardeilla ja taas miljardeilla veronmaksajilta pakolla kerätyillä euroilla! Kokonaan oma lukunsa on kristillistalonpoikaisuuteen olennaisesti liittyvä pentutehtailu, jossa uusia jumalten lapsia suolletaan, vaikka moneen kertaan kokoon harsittu väliliha ei planeetasta puhumattakaan mitenkään enää sietäisi.
Kaiken kaikkiaan on enemmän kuin perusteltua huutaa ilmoille, miksi vastuullinen Kepun, MTK:n ja Maaseudun Tulevaisuuden väki saa kulkea suomalaisessa virkadiktatuurissa näennäisestä vapaudesta nauttien, kun Ilja Janitskin tuomittiin ehdottomaan vankeuteen? Ilmiselvänä vastauksena on Orwellilainen vallankäyttö, johon kuuluu että vallanpitäjiä edustavat vastuuttomat omistajat voivat olla huomattavasti vastuuttomampia kuin ne toiset.
Vastuuton omistajuus on oire edustukselliseen demokratiaan turvaavissa maissa vaikuttavasta yhteiskunnallisesta epäkohdasta: siitä, ettei valta ole itsenäisillä kansan valitsemilla parlamentaarisilla edustajilla, vaan puolueilla ja niiden taustalla vaikuttavilla edunvalvojaorganisaatioilla. Ja jos jossakin, niin etuuksien kähminnässä ja todellisuuden manipuloinnissa nämä suomalaiset edunvalvojat ovat maailman parhaita. Niiden propaganda on usein niin sakeaa, että monet propagandisteista uskovat omiin valheisiinsa itse. Eräskin eduskuntaan ehdolla oleva MTK:n pääagitaattori kirjoitti taannoin MT-lehdessä olevansa huolestunut totuuden jälkeisestä ajasta väittäen samalla, että edunvalvonnassa asiat perustellaan faktoilla! Valhetta vai epäpyhää yksinkertaisuutta? Löisin vetoa molempien puolesta.
Maatalouspropagandan lähdettä sopii ihmetellä: se piilee hyvin organisoidussa koneistossa. Eräässäkin verovaroin luonnonvara-alan koulutusta antavassa oppilaitoksessa (jossa muuten mainittu kansanedustajaehdokaskin tapasi tolskata) agrologiopiskelijoille opetetaan tilastojen vääristelyä. Sietämättömän kalliiksi käynyt edunvalvonnallisia tarkoitusperiä palveleva (rikollinen?) toiminta on mahdollista, sillä oppilaitoksen opetussuunnitelman sisällöstä on päättänyt käytännössä alueen elinkeinoelämä. Luonnonvara-alan opetuksen tapauksessa tämä tarkoittaa maanviljelijöitä, siis MTK:oa.
Luulisi sisällön ja toteutuksen kiinnostavan asianomistajiakin, siis maaseutua ja maataloutta rahoittavia suomalaisia ja eurooppalaisia nettomaksajia. Samalla on muistettava, että maatalous edustaa vain yhtä lukuisista suomalaisen edunvalvontakorruption pesäkkeistä.
***
Suomalaisten korruptöörien harrastusten maksumieheksi joutuvilla kansalaisilla ei ole helppoa mahdollisuutta irtautua hulluudeksi riistäytyneen mielisairauden tukemisesta. Varsinkin äänestäminen on lääkkeenä täysin turha, sillä suuri enemmistö eduskuntaan läpimenevistä on lojaaleja rahoittajilleen – siis kaikkien ongelmien taustalla oleville korruptööreille.
Voisi sanoa, että nykyisessä ajassa äänestäminen on suorastaan vaarallista, sillä sitä mukaa kun uusien äänioikeutettujen (nuorten) kiinnostuneisuus poliittiseen puolensa pitämiseen (aiheesta) heikkenee, hullujen valtaapitävien mylly saa vaaleista vain lisäkierroksia. Vastaavasti äänestämättä jättämisen mahdollisuus piilisi siinä, että äänestysprosentti jäisi niin pieneksi, ettei sen perusteella valittavan eduskunnan voisi katsoa edustavan laillista kansanvaltaa.
Moisen pelitilanteen voisi ainakin kuvitella olevan otollisen hetken siirtyä esimerkiksi hyväksi havaittuun Sveitsin malliin, jossa demokratia on suoraa, ja osallistaa jokaisen äänioikeutetun kansalaisen, jokaiseen tärkeään päätökseen. Tämä on kuitenkin haihattelua, sillä vaikka pelkästään yhteiskunnalta tulonsa saavat, jotka varmasti äänestävät, äänestäisivät, nousisi äänestysprosentti yli 50 %:iin. Sveitsin mallisesta Suomesta on siis turha haaveilla.
Onneksi tilanteeseen on muita yksilöllisempiä ratkaisuja, joita Suomen sijainti merkittävästi tehostaa:
Protestihenkinen lasten hankkimatta jättäminen
Reservistä eroaminen
Ulkomaille muuttaminen
Näitä keinoja näytetään myös käytetyn, jos tilastoja on osin uskominen.
Parasta on tietenkin käyttää kaikki kolme korttia, ja ryhtyä odottamaan jonkun muun (Venäjän) toimesta tehtävää suomalaisen pahoinvointiyhteiskunnan hard-resetiä. Pelkästään hometalojen ja paskanhajun takia moista on pidettävä ylireagointina, mutta huomioitaessa suomalaisen yhteiskunnan surkea kokonaistila ja monen henkilökohtaiset kokemukset korruptoituneessa virkadiktatuurissa, aggressiivisen suurvallan puuttumista peliin voisi pitää jopa toivottavana lääkkeenä. Ainakin suomalaisten kulutustottumusten perusteella Maapallo voisi paremmin, jos edes yksi sairauden pesäke saataisiin poistetuksi.
Itse edellä mainitut kortit käyttäneenä koen, että jos sotilaallinen konflikti toteutuisi, olisi varsin kohtuullista, jos muiden muassa häikäilemättömästi muiden työllä loisivat, byrokratiasta kiihottuvat Sääntö-Suomea rakentavat pekkapuskat, anttirinteet ja mikkokärnät joutuisivat elättäjiensä kadotessa nälkäkuurille, sekä puolustamaan ihannoimaansa hulluuden virkavaltakuntaa ilman ulkomaille paenneita hallintoalamaisiaan. Mielestäni tavallisen hyvästä elämästä ja itsellisestä elannon hankkimisesta kiinnostuneen suomalaisen ei missään tilanteessa kannata tyytyä kotimaiseen orjan muotoon, puhumattakaan orjuuttajiensa puolesta kuolemisesta, kun vaihtoehtona on vapaus muualla.
Rehellisyyttä arvostavana ja itsereflektiota harjoittavana on (ikävä kyllä) myös todettava, että huomaan ajattelevani mainittujen lisäksi myös neljättä korttia, ns. lopullista ratkaisua: jos eksiilissä ei pärjäisikään, jopa lähtö oman käden kautta olisi huomattavasti mielekkäämpi vaihtoehto, kuin omassa erinomaisuudessaan lilluvan paremmiston palveleminen, mielipide- ja/tai talousorjana. Mutta yhteiskunnallisten syiden ollessa itsemurhan perusteena, kyse ei olisi ainoastaan oman kärsimyksen lopettamisesta, vaan vihoviimeiseen vaihtoehtoon liittyisi varmuudella myös kosto.
Yhteiskunnallisilla syillä toteutetun itsemurhan yhteydessä tapahtuva kosto olisi päätös suomalaisen yhteiskunnan euroista tyhjentämille ja sekalaisella elämänhalun ja -kyvyn vievällä myrkkykuonalla täyttämille tileille. Koston motiivina olisi vastuunpalautus sinne missä vastuuta ei muuten ole ollut, sekä satanistinen hedonismi, sillä silkkaa vallanhimoaan itseä vastaan rikkoneiden elämien päättäminen toisi suurimman mahdollisen tyydytyksen tilanteessa, jossa jäljellä ei olisi enää mitään. Toisen posken kääntäminen jäisi koston uhrien tunnistamisen suorittavien viranomaisten tehtäväksi.
Kostoa koskevan ajatuksen ainoa ero islamilaiseen mentaliteettiin on siinä, että ajatus yhteiskunnallisilla syillä tehtävästä itsemurhasta ei sisällä terroristista ulottuvuutta. On nimittäin päivänselvää, että lopulliseen ratkaisuun päätyvien kansalaisten kosto ei hetkauttaisi nykyisiä yksilöä orjuuttavia, yksilönvapauksia voimakkaasti kaventavia, urkintaa ja vähintään byrokratian avulla henkistä kiduttamista harjoittavia vallanpitäjiä millään tavalla. Kosto eroaisi terrorismista myös siten, että kosto ei kohdistuisi syyttömiin, vaan heihin, jotka palavasta halustaan ovat pyrkineet päättämään muiden ihmisten asioista ja päässeet myös toteuttamaan vallanhimoaan. Toki on mahdollista, että yhteiskunnallisin syin toteutettavan itsemurhaamisen yhteydessä kynnys kostaa myös muille itseä vastaan rikkoneille laskisi jonkin verran.
En osaa sanoa onko altistuminen Suomen monikulttuuriselle kehitykselle ja erityisesti voimakkaasti yleistyneelle islamille muokannut myös omaa tapaa ajatella. Joka tapauksessa tuntuu hyvin perverssiltä, että oma mieli näyttää kykenevän synkronoitumaan aikaisemmin täysin vieraalta, jopa vihollismaisilta uhilta tuntuviin arvopohjiin, ja tuottamaan jokseenkin sellaisia ajatuksia, joiden vuoksi mainittu vieras ideologia tuntui aiemmin jopa pelottavalta. Kenties tällainen ajattelutavan muutoskin on osa hyväksyttävää hintaa, jonka vastineeksi suomalainen paremmisto kuvittelee saavan osan varsin yksipuolisesta, islam-painotteisen monikulttuurin riemuista ja aarteista.
Mutta mitä tekemistä yhteiskunnan rakenteellisilla ongelmilla on Karhisen maatalousselvityksen kanssa? Paljonkin, onhan maatalous toimiala, joka lomittuu Suomessa oikeastaan kaikkiin poliittisiin kysymyksiin maanpuolustuksesta hallinnon kautta maakuntien palveluihin.
Siitä kuitenkin lisää seuraavassa osassa.